HUOM!

19.6.2011
Tämä lista on jätetty oman onnensa nojaan jo vuosia sitten, ja se toimii täysin omalla painollaan jos ihmiset sitä haluavat käyttää. Päivityksiä ei ole luvassa enää lainkaan, shoutbox on mikä on jne. Sen sijaan kaikkia innokkaita rohkaistaan tutustumaan BETA-vaiheessa olevaan wikiin nimeltä "LÄHDE". lahde.wikispot.org

Sen lisäksi suosittelemme kaikille pelinjohtajille sivunsa siirtämistä tuoreelle ja aktiiviselle listalle, Ropelistalle. http://www.blackmorerpg.net/ropelista/

Page: [1] 2
Site Of the Moment:
Pohjoisen Viima

Pohjoisen Viima-roolipelissä pelataan eläinanthroilla, eli kahdella jalalla kävelevillä eläimillä. Pelin aika sijoittuu keskiaikaan, ja kaikkea mahdollista tapahtuu...
Rank Site In Out
1 Myrkmeren Vanha Linna
35 16

Myrkmeren vapaamielinen rpgchat/-foorumi on muuttanut toiselle serverille. Tervetuloa!
2 Haunted Town
15 10

Kalmankatkuista fantasiameininkiä epäkuolleiden, vampyyrien, ihmissusien ja muiden sensellaisten keralla. Pelissä vaikutteita Lordi -yhtyeestä sekä Silent Hill -pelisarjasta.
3 C & M Taikakoulu
8 13

Pohjois-Norjan taikakouluun sekä läheiseen velhokylään sijoittuva tarinankerrontaroolipeli.
4 Sedai no Element - X
7 8

Sedai no Element sarjan neljäs osa, Extinction, on täällä!
Avoin sota on täällä, kenen riveissä sinä seisot? Kenelle koittaa sukupuutto?
5 The Night Fantasy
5 8

The Night fantasy on keskiaikaiseen fantasiamaailmaan sijoittuva roolipeli. Tarina sijoittuu valtakuntaan nimeltä Crypt, jossa käydään taistelua haltioiden ja ihmisten välillä.
6 Valve RPG
2 6

Tässä foorumiroolipelissä pelataan unilla, vartijoilla sekä ihmisillä pienessä Valve-maailmassa. Maan päällä vallitsee juuri nyt rauha, mutta huominen on arvoitus... tule ottamaan selvää.
7 Vampire Knight
2 7

Verta, draamaa ja vampyyreja. Tervetuloa Willington's Academyyn - mikä on sinun tarinasi?
8 Kolmastoista Valtakunta
1 6

Korkeimman fantasian leposija: Kolmastoista Valtakunta!
9 Harry Potter - Seven years of Magic
1 9

J.K.Rowlingin Harry Potter-kirjasarjaan perustuva foorumiroolipeli, mikä pitää sisällään kaikki seitsemän kirjaa!
10 Ceres
1 7

Haluatko liittyä taistoon kaupungin hallinnasta, vaiko astella vuoristolaaksojen pohjalla tai pyöriä suuren pääkaupungin kapakoissa?
11 Meln
1 5

Yksityiskohtaisesti kuvattu laaja maailma täynnä seikkailua. Käytä perinteisissä roolipeleissä, tai pelaa chatissamme tai forumillamme.
12 The Sound of Hooves
1 2

The Sound of Hooves on fantasiamaailmaan sijoittuva hevosroolipeli, jonka juoni kiertyy hevoskansojen ja niiden jumalien ympärille. Miten sinun käy, kun astut hevosten pyhälle maalle, Bayardiaan?
13 Nertherworld
1 3

Tervetuloa
... Netherworldiin - fantasiaa ja sci-fiä melko vapaasti yhdistelevään foorumipohjaiseen, suomenkieliseen ja proosamuotoiseen roolipeliin!
Roolipelimme idea on tarjota mahdollisimman vapaa pelialusta mahdollisimman monenlaisille hahmoille - o
14 Next Door RPG
0 5

Massaan hukkuva lähiöroolipeli.
15 Sumuvuoren Kartano RPG
0 5

Keski-Suomen sydämessä sijaitseva kartanohotelli on kaikkea muuta kuin miltä näyttää.
16 Pääkallolippu RPG
0 2

Nosta purjeet, astu ruoriin ja suuntaa laivasi kohti Karibianmeren seikkailuja. Ryöstä muutama kauppalaiva ja varo ajautumasta tykkitaisteluun toisten merirosvolaivojen kanssa. Ennen kaikkea muista nostaa pääkallolippu salkoon.
17 Grand Line
0 3

Grand Line, tuo legendaarinen paikka. Piraatit, merivoimat ja kaikenlaiset muutkin ihmiset taistelevat aarteesta nimeltä One Piece. Oletko sinä se joka löytää sen?
18 Deja Vue
0 10

Rauha on tullut koiraeläinten saarelle Aerin noustua merestä. Mutta mitä käy, kun kuolemansynnit karkaavat lippaasta?
19 dsss
0 4
sss
20 Tuulimaa
0 4

Tuulimaa on fantasiaroolipeli, jossa pelataan haltioilla ja ihmisillä. Tällähetkellä maassa vallitsee rauha, mutta kuinka käy, kun Mileeshan valittu kokoaa joukkoja orjuuttaakseen muut kansat?
21 Saa poistaa
0 3
22 Mankrove
0 8

Mankrove on 426. ulottuvuudessa sijaitseva planeetta, jota pitää kasassa maaginen ydin. Maa saattaapi joissain kohdin olla hyvinkin pettävä, joten tule ja ota selvää pettääkö maa sinunkin altasi.
23 True Blood Rpg
0 2

True Blood-sarjaan perustuva nettiroolipeli, pelissä ei kuitenkaan seurata kirjaimellisesti sarjan tapahtumia.
24 Dogma RPG
0 9

Dogma RPG on foorumissa pelattava koiraeläinroolipeli, joka on ollut toiminnassa vuodesta 2005 alkaen. Pelin juoni kertoo salaperäisestä Dogman saaresta, jolla koirat ovat voineet hankkia jo vuosisatojen ajan haltuunsa maagisia voimia. Laumat käyvät jumal
25 The Last Resort: Animanga Resort
0 4

Animanga Resortissa on useampaa eri ropea, joista osa on kesken. Mutta roolipelejä löytyy mm. Naruto, Hellsing sekä jäsenten keksimiä ropeja; Hanami, Romance Destiny, Sector Wars ja monia muita.
26 London Calling
0 3

Lontoon laitamilla sijaitsee kolmen kadun muodostama kaupunginosa, jota värittää toisistaan eroavat ihmiset ja jännittävät tapahtumat. London Calling antaa lähes rajattomat mahdollisuudet pelaajille k
27 Maailma maailman takana
0 1
Maailma maailman takana on roolipeli, joka sijoittuu aikaan jolloin jumalat olivat totta ja hirviöt arkipäivää. Se on peli siitä, kun jäljellä ovat vain ihmiset.
28 Arkhaios
0 2

Saavatko kansalaiset jatkaa entistä elämäntapaansa, hermostuvatko kentaurit metsien tuhoamiseen vai nousevatko orjat kenties kapinaan?
29 Saa poistaa
0 2
30 Bleach temple
0 2

Bleach temple on kuten nimestä voi päätellä Bleach manga/anime sarjan maailmaan pohjautuva rope, jonka tapahtumat sijoittuat vaihtoehtoiseen aikaan jälkeen Sousuke Aizenin johtaman kapinan.
31 Wild Bay Apartments RPG
0 3
Wild Bay Apartments RPG sijoittuu Los Angelesissa sijaitsevaan pieneen kerrostalomaiseen asuntokompleksiin. Melkein mikä tahansa on mahdollista Bayssa ja Los Angelesissa.
32 Roolipelaajien ulottuvuus
0 9
Roolipelaajien ulottuvuus on kaiken karvaisille ropettajille tarkoitettu pelipaikka.
Roolipelaajien ulottuvuudessa voi pelata millä tahansa haluamallaan hahmolla, oli se sitten itse keksitty taikka jo
33 Blackmore's School RPG
0 2

Blackmore's School - kauhukabinetti vai kasvatuslaitos?
34 pois
0 3
35 Gordon Plaza Hotel RPG
0 3

Varaa jokin hotellin 165:stä huoneesta, virittäydy Lontoon tunnelmaan, tee lähempää tuttavuutta muiden asukkaiden kanssa ja heittäydy elämäsi seikkailuun hotellin sisäiseen ihmissuhdeviidakkoon!
36 Mayfield RPG
0 4

Tervetuloa tutustumaan uudenlaiseen koulukotiroolipeliin, jollaista ei ole ennen Suomen roolipelikentillä tavattu! Mayfieldillä on tarjottavana sinulle lukuisia vaihtoehtoja käyttää luovuuttasi!
37 Rivertohr city
0 1
Kaupunki, missä pelaaja vaikuttaa säilyykö kaupunki ehjänä vai raunioituuko.
38 Pokémon - The Bleak Mystery
0 3
39 Vaeltelija.net
0 1

Pääasiassa charppaajien ja pöytäroolipelaajien hallitsema vuonna 2006 perustettu yhteisö. Kaikki roolipelaajat ovat tervetulleita pelaamaan ja keskustelemaan.
40 Co-Operation
0 9

Toisin kuin valtaosassa roolipeleistä, Co-Operationin pääjuonena ei toimi laumojen välinen sota; Saaren kolme koiraeläinlaumaa Onara, Chikara ja Houka tekevät yhteistyötä keskenään selvitäkseen
41 Red Norht
0 1
Yksi mailma. Monta ajattelevaa hahmoa. Sinun hahmosi voi vaikuttaa miten mailmalle tapahtuu.
42 Almagest
0 1
Nousseena entisen Almagestin tuhkista on tullut sen uusi, vapaampimuotoinen kaima. Almagest on fantasiaroolipeli, joka sijoittuu keskiajalle. Pelin pohjalla on hyvän ja pahan (loputon?) taistelu, mutt
43 Naruto-Ropemaailma
0 3
Mitä maailmalla tapahtuu, on sinun päätettävissäsi.
Noin puoli vuotta toiminnossa ollut, uusia käyttäjiä hiljalleen keräävä roolipeli parhaimmillaan pahimmassa roolipelinälässä.
44 Pohjoisen Viima
0 0

Pohjoisen Viima-roolipelissä pelataan eläinanthroilla, eli kahdella jalalla kävelevillä eläimillä. Pelin aika sijoittuu keskiaikaan, ja kaikkea mahdollista tapahtuu...
45 Incorrigblebs - Boarding School
0 0
Incorrigble - Boarding School sijaitsee Japanissa, tarkemmin Tokiossa ja on tarkoitettu ongelmanuorille. Pelissä ei ole varsinaista juonta ja hahmot saavat liikkua laitoksen alueilla vapaasti ja tehdä
46 Rosegarden
0 8

Villiä menoa, kuumia tunteita ja ehkä aitoa rakkauttakin. Tervetuloa tutustumaan Amsterdamin yöelämään.
47 Planet Namek
0 1

Planet Namek on suomalainen Dragon Ball aiheinen roolipeli. Peli alkaa siitä, kun Son Gokun pitäisi tulla maahan, mutta tässä pelissä koko tyyppiä ei olekkaan olemassa. Mutta kuka tällöin suojelee maa
48 New Tomorrow: X-Men RPG
0 2

X-Men elokuvien jälkeiseen maailmaan ja tapahtumiin sijoittuva roolipeli, jossa ihmisten ja mutanttien välinen sota on jälleen alkamassa. Lisäksi jako hyviin ja pahoihin mutantteihin on voimistumassa. Kenen joukoissa seisot?
49 Hotel Donna Vega
0 3

Kirkkaat neonvalot, toinen toistaan upeampi hotellirakennus ja jarrujen kirskuntaa. Donna Vega on perinteinen hotelliroolipeli, jossa vain on sitä jotain.
50 Fantasy canines RPG
0 6

Tarinapohjainen koiraeläin (mm. ketut) roolipeli foorumissa, jossa hahmollasi on mahdollisuus perustaa lauma.

Page: [1] 2

Last Update: Sat, 01.28.12 8:21
Next Update: Sat, 01.28.12 8:51
Next Reset: Fri, 02.10.12 19:00
Sites: 191